Suomen Pankki uskoo 2,8 prosentin kasvuun

Suomen Pankki julkisti tänään ensimmäisen kerran seikkaperäisen suhdanne-ennusteen. Keskuspankki povaa hieman synkempää lähitulevaisuutta kuin useimmat muut ennustajat. Suomen Pankin mukaan talous kasvaa ensi vuonna ja sitä seuraavana vuonna 2,8 prosenttia. "Isoista" ennustajista ainoastaan Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT on alittanut tämän. PTT arvioi ensi vuoden talouskasvuksi 2,5 prosenttia. Muiden arviot ensi vuodelle liikkuvat 3-4 prosentissa.

Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala sanoi Talouselämä -lehden ja Merita-pankin säätiön rahoitusseminaarissa, että ennustelaskelma on realistinen ja todennäköisenä pidettävä kehityskuva. Vanhala korosti, ettei SP:n ennuste merkitse talouden ajautumista taantumaan tai budjetilta olisi pohja pois. Pääjohtajan mukaan se ei myöskään merkitse sitä, että finanssipolitiikkaan olisi tehtävä muutos. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei lisäsäästöjä tämän takia tarvita.

Vanhalan mukaan Suomen on kuitenkin yhä rakennettava puskureita valtiontalouteen siltä varalta, että talous menee selvästi ennustettua huonommin.

Suomen Pankin ennusteen mukaan yksityinen kulutus kasvaa nopeasti, koska suomalaisten tulot ovat kehittyneet suotuisaan suuntaan ja korot ovat pysyneet matalina. Suomalaisten käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet siksikin, että kuluttajahintojen nousu on ollut vähäistä, samoin tuontihintojen.

Keskuspankin ennusteen mukaan työttömyysaste on ensi vuonna 11,1 prosenttia ja vuonna 2000 10,3 prosenttia. Muut ennustajat ovat esittäneet hieman alempaa työttömyysprosenttia ensi vuodelle.(STT)

Lue myös:

    Uusimmat