Suomen Pankki: Kasvua näköpiirissä

Suomen Pankin mukaan Suomen talous on kääntynyt epäröivään, vientivetoiseen kasvuun. BKT:n kasvu jää vielä tänä vuonna vaatimattomaksi, mutta jo ensi vuonna kolmen prosentin kasvu on mahdollinen.

Suomen talous on kääntynyt empivään vientivetoiseen kasvuun, toteaa Suomen Pankki tuoreessa kokonaistalouden ennusteessaan. Bruttokansantuotteen kasvu jää tänä vuonna vaatimattomaksi, mutta vuonna 2003 ja 2004 on jo kolmen prosentin kasvu mahdollinen, Suomen Pankki toteaa. Tätä suuremmat kasvuluvut tulevat jatkossa olemaan harvinaisia, sillä työvoiman supistuminen ja tuottavuuden kasvun hidastuminen alkavat rajoittaa kasvumahdollisuuksia ja rasittaa julkista taloutta.

Yksityisen kulutuksen kasvu jatkuu vakaana, mutta viennin suuri vaihtelu, joka näkyy bruttokansantuotteessa, jatkuu todennäköisesti myös tulevina vuosina. Merkittävin riski Suomen taloudelle on Suomen Pankin mukaan edelleen alavireinen maailmantalouden kehitys. Kansainvälisen kaupan vaikeudet voisivat tuntua erityisen suurina Suomessa. Yritykset ovat toistaiseksi välttäneet laajamittaisia lomautuksia ja irtisanomisia, vaikka tuotanto on supistunut. Kysyntänäkymien pitkäaikainen heikkeneminen muuttaisi tilanteen tässä suhteessa nopeasti, Suomen Pankki toteaa.

Inflaatio on tänä vuonna hidastunut Suomessa 2 prosentin tuntumaan, eikä ennusteen mukaan siitä paljon poikkea parin seuraavankaan vuoden aikana. Inflaatiota pitää yllä kotimaisen kustannuskehityksen nopeutuminen, kun ansiotason nousun ennustetaan ripeytyvän vuosina 2003 ja 2004 noin 4 prosentin vauhtiin.

Suomen Pankin mukaan palkkapaineet muodostavat riskin inflaation ja työllisyyden kannalta. Erityisesti työllisyyden näkökulmasta ennustettu ansiotason nousu on nopeaa tilanteessa, jossa kasvunäkymät ovat epävarmoja ja tuottavuuskehitys on vaatimatonta.

Asuntojen kysynnän voimakkuus on näkynyt hintojen nousuna sekä kotitalouksien lainanoton ripeänä kasvuna. Investoinnit asuntorakentamiseen kasvavat edelleen maltillisesti, ja asuntojen hintojen nousu on verrattain vaimeata. Kotitalouksien velkaantuminen jatkuu, mutta on edelleen kansainvälisesti katsoen verrattain vähäistä, todetaan Suomen Pankin katsauksessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat