Suomen Pankki ennustaa jatkoa Venäjän kasvulle

Venäjä on noussut yhdeksi Suomen suurimmista kauppakumppaneista.

Suomen Pankin tutkimuspäällikkö Pekka Sutela arvioi, että suhteellisen vahva kasvu jatkuu vielä useita vuosia. Venäjän kasvuennusteisiin vaikuttaa voimakkaasti öljyn hinta. Viime vuosina kyse on ollut ensisijaisesti Venäjän talouden sisäisestä kehityksestä kuten yksityisen kulutuksen noususta ja keskiluokan vahvistumisesta.

Maan bruttokansantuotteen kasvun ennustetaan silti hidastuvan noin neljään prosenttiin vuoden 2008 paikkeilla.

Tutkimuspäällikkö Sutelan mukaan venäläiseen keskiluokkaan kuuluvat ne, jotka voivat ostaa uuden matkapuhelimen vuosittain tai uusia kotinsa katon tai vaikkapa kylpyhuoneen. Yksityisen kulutuksen kasvun tutkimuspäällikkö uskoo jatkuvan vahvana. Hän kuvaili keskiluokkaistumista maailman vahvimmaksi muutosvoimaksi, joka alkuun päästyään ei helposti käänny takaisin.

Venäjän ulkomaankauppaa on leimannut vahva vaihtotaseen ylijäämä, jonka Sutela ennakoi alenevan tuontitavaroiden kysynnän kasvaessa. Venäjän budjetti on ollut reilusti ylijäämäinen. Se on mahdollistanut muun muassa julkisen sektorin velkojen takaisinmaksun aikaistamisen. Esimerkiksi Suomi sai viime kesänä neuvostoaikaisia lainoja takaisin etuajassa ja lisää on luvassa tänä kesänä.

Talousveturina on toiminut Luoteis-Venäjä, ja edelleenkin kolmasosa vähittäiskaupasta käydään Moskovassa ja Pietarissa sekä niitä ympäröivillä alueilla.

Tullihallituksen tilastoista selviää, että Venäjä nousi viime vuonna Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi Ruotsin ja Saksan rinnalle. Idänkauppa ei nykyisin juuri poikkea rakenteeltaan muusta viennistä. Venäjälle viedään eniten koneita ja kuljetusvälineitä, matkapuhelimia sekä muita elektroniikka- ja sähkölaitteita.

Ennusteissa arvioidaan, että Venäjän suhteellinen koko taloutena vahvistuu ja maa nousee kohtuuajassa maailman kymmenen suurimman talouden joukkoon. Nykyisin se on samaa kokoluokkaa Meksikon, Intian ja Etelä-Korean kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat