Suomen Pankin pääjohtajan hakuaika päättyy

Hakuaika Suomen Pankin pääjohtajan virkaan päättyy huomenna kello 12.00. Ennen pääsiäistä ehdokkuudestaan on ilmoittanut pääjohtaja Sixten Korkman EU:n ministerineuvoston sihteeristöstä. Suomen Pankin johtokunnan jäsen Pentti Hakkarainen on myös kertonut harkitsevansa ehdokkuutta.

Hakuaika Suomen Pankin pääjohtajan paikalle päättyy huomenna puoliltapäivin. Aikarajan lähestyessä odotettiin kiinnostuksella EU-komissaari Erkki Liikasen ratkaisua. Liikanen on kertonut harkitsevansa asettumista ehdolle ja pohtivansa asiaa pyhien aikana. Vielä tänään, pääsiäismaanantaina hän piti päätöksensä omana tietonaan.

Ennen pääsiäistä ehdokkuudestaan oli ilmoittanut pääjohtaja Sixten Korkman EU:n ministerineuvoston sihteeristöstä. Korkman on johtanut ministerineuvostossa Ecofin-osastoa. Pankin johtokunnan jäsenistä Pentti Hakkarainen on myös kertonut harkitsevansa ehdokkuutta. Kaksi muuta johtokunnan jäsentä Matti Louekoski ja Sinikka Salo eivät ole halunneet kommentoida hakuprosessia mitenkään.

Suomen Pankin pääjohtajan paikka pantiin haettavaksi, kun pääjohtaja Matti Vanhala luopui tehtävästä terveyssyistä.

Eduskunnan pankkivaltuusto käsittelee hakemuksia jo huomisiltana, mutta sen ei odoteta tuolloin vielä tekevän ratkaisua. Varsinaisen nimityksen tekee presidentti valtioneuvoston esityksestä. Pääjohtajan toimikausi on seitsemän vuotta.

Liikasella on vaihtoehtoja

Komissaari Liikasen pesti Brysselissä päättyy lokakuun lopussa, jolloin komissio vaihtuu uuteen. Liikanen on ilmoittautunut ehdolle myös ulkoministeriössä vapautuvaan poliittisen alivaltiosihteerin virkaan, joka tulee avoimeksi, kun Jaakko Laajava siirtyy suurlähettilääksi Lontooseen.

Jos Liikanen valittaisiin Suomen Pankkiin, sillä olisi vaikutusta myös sosiaalidemokraattien tilanteeseen. Puolueen puheenjohtajan paikka on katkolla puoluekokouksessa kesällä 2005, mutta SDP joutuu valitsemaan uuden puheenjohtajan jo tänä vuonna, mikäli puhemies Paavo Lipponen siirtyy uuteen EU-komissioon. Lipponen ei ole vielä suoraan sanonut, mitä hän aikoo tehdä, jos Brysselistä ei löydykään uutta tehtävää. Hänen lausuntojaan on tulkittu niin, että hän aikoo joka tapauksessa jättää nykyisen puheenjohtajakauden viimeisekseen.

Liikasen nimi on ollut myös näissä seuraajaspekulaatioissa esillä, kuten myös puoluesihteeri Eero Heinäluoman, valtiovarainministeri Antti Kalliomäen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan. Kukaan heistä ei ole vielä paljastanut suunnitelmiaan.

Komissaareilla jäähdyttelyvuosi

Liikasen suunnittelua rajaa jossakin määrin se, että tehtävänsä jättävät EU-komissaarit eivät voi vapaasti valita työpaikkojaan. Romano Prodin komission astuessa virkaansa 1999 sovittiin, että komissaarit eivät saa vuoteen siirtyä sellaisiin tehtäviin, joissa he voisivat hyödyntää komissiosta saamaansa sisäpiiritietoa.

Tämä ns. Lex Bangemann luotiin sen jälkeen kun teleasioista vastannut Martin Bangemann kesällä 1999 ilmoitti aikovansa siirtyä espanjalaisen puhelinyhtiön Telefonican hallitukseen. Bangemann joutui luopumaan aikeistaan asiasta syntyneen kohun johdosta.

Liikasen pitäisi siten odottaa ainakin loppuvuoteen 2005 ennen kuin hän voisi siirtyä jonkin tietotekniikkayrityksen palvelukseen tai hallitustehtäviin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat