Suomen osakeverotus on nyt EU-alueen toiseksi kirein

Hallitusneuvottelujen alla julkistetun vertailun tarkoituksena on vakuuttaa päättäjät siitä, ettei osinkotuloverotukseen pidä puuttua.

Vaalikampanjan aikana etenkin sosiaalidemokraatit osoittivat halua puuttua pääomaverotukseen, tähtäimessä nimenomaan osinkotuloverotus.

Suomessa osinkotuloa jakavan yrityksen veroprosentti on EU:n alhaisin. Osingonsaajaa ei erikseen veroteta. Teollisuuskin myöntää että voitonjaon verotus on Suomea lievempää vain Saksassa ja Ranskassa.

Teollisuus ottaa kuitenkin mukaan myös varallisuusveron, joka esimerkin valossa on EU:n kolmanneksi ankarin. Samoin myyntivoittovero on meillä toiseksi kovin.
Siten teollisuuden ja pörssisäätiön teettämässä selvityksessä päädytään tulokseen, jonka mukaan meillä osake- verotus on EU:n toiseksi kirein Ruotsin jälkeen. Tutkimuksen teettäjien johtopäätös on selvä. Osinkotuloon ei pidä puuttua.

Palkansaajapuoli pitää pääongelmana osinkotulon ja ansiotulon marginaaliveron välistä ammottavaa, veronkiertoon houkuttavaa kuilua.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat