Suomen metsät voivat tyydyttävästi

Suomen metsien kunto on Metsäntutkimuslaitoksen arvion mukaan säilynyt tyydyttävänä viime vuosien ajan.

Puiden harsuuntuminen ei ole pahentunut, ja sadevesien happamuus on vähentynyt merkittävästi.
Vuosikymmenen takainen pelko metsien kuolemisesta on näin väistynyt. Sen sijaan metsäntutkijat pohtivat nyt muun muassa ilmastonmuutoksen ja raskasmetallien vaikutuksia sekä luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Myös otsoni on yhä ongelma.

Lisäksi eläinten aiheuttamat tuhot ovat lisääntyneet. Metsissä mellastavat muun muassa mäntypistiäiset ja hirvet. Koko Euroopassa metsien kunnon heikkeneminen on hidastunut muun muassa rikkipäästöjen vähentymisen takia.

Tilanne vaihtelee kuitenkin alueittain, ja etenkin Välimeren seudulla lehti- ja neulaskato voimistuvat.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat