Suomen maanteillä synkkä viikonloppu

Tieliikenteessä sai surmansa seitsemän ja lisäksi kuusi loukkaantui perjantaista sunnuntaihin.

Viikonloppu oli Suomen maanteillä varsin synkkä. Liikenteessä kuoli perjantai-illasta sunnuntai-iltaan kuudessa tieturmassa kaikkiaan seitsemän ihmistä ja lisäksi kuusi ihmistä loukkaantui.

Kolmessa muussa onnettomuudessa loukkaantui vielä ainakin kuusi ihmistä, joista yksi vakavasti. Kun uhrien määrään vielä lisätään kaksi perjantaina ennen varsinaista viikonloppuliikennettä tapahtunutta turmaa, nousee tieliikenteen uhrien määrä jo yhdeksään.

Turmien sarja teillä alkoi myöhään perjantai-iltana, kun kaksi nuorta kuoli henkilöauton rajussa ulosajossa Kuopion Haapaniemellä. Lauantain vastaisena yönä ajoi henkilöauto valopylvääseen Iisalmessa. Autoa ohjannut nainen loukkaantui ja vieressä ollut mies kuoli. Samaan aikaan sai Mikkelissä henkilöautoa ohjannut nainen surmansa törmäyksessä kuorma-auton kanssa.

Henkilöauton kuljettaja kuoli varhain eilisaamuna Saarijärvellä henkilöauton suistuttua kovassa vauhdissa tieltä. Autoa ajanut iäkäs mies kuoli kahden henkilöauton törmäyksessä Säkylässä lauantaina aamupäivällä. Autossa ollut matkustaja ja toisen auton kuljettaja saivat vammoja.

Nelostiellä tapahtui tänään iltapäivällä Hollolassa vakava liikenneonnettomuus, jossa perheen äiti kuoli ja isä sekä kaksi lasta loukkaantuivat henkilöauton suistuttua tieltä. Aamuyöllä ajoi rattijuoppo puuhun Nurmijärvellä. Autossa oli useita nuoria. Kukaan ei kuollut, mutta loukkaantumisilta ei vältytty. Paikalle hälytettiin MediHeli. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,4 promillea.


(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat