Suomen lentokalusto turvallista — maailmalla huolenaiheita löytyy

Noin viikko sitten Karjalassa tapahtunut lento-onnettomuus nostatti julkisuudessa keskustelun vanhojen koneiden turvallisuudesta.

Petroskoissa yli 40 ihmistä sai surmansa koneen maahansyöksyssä kesäkuun 21. päivä. Turmakone oli 30 vuotta vanha.

Liikenteen turvallisuusviraston lentokelpoisuusosaston johtaja Ari Vahteran mukaan koneen iällä ei kuitenkaan ole suoraa yhteyttä sen turvallisuuteen.

Vahteran mukaan iäkäskin kone on turvallinen silloin kun kone on huollettu hyvin.

– Esimerkiksi 15 vuotta ei ole lentokoneelle turvallisuusmielessä ikä eikä mikään. Koneita täytyy sitten vaan huoltaa tehokkaammin, kun ne ikääntyy, eli niille tulee tällaisia lisätarkastusohjelmia.

Suomessa koneiden ikä ole ole muutenkaan ongelma, sillä maassamme käytössä olevat matkustajalentokoneet ovat pääasiassa hyvin uusia.

– On joitakin koneita, jotka on rakennettu 90-luvulla. mutta suurin osa on 2000-luvulla rakennettuja. Kalusto on hyvin uutta, taloudellista ja ympäristöystävällistä, Vahtera toteaa.

Lentokoneella ei ole eläkeikää

Lentokoneella ei ole myöskään yksiselitteistä eläkeikää, jolloin se on poistettava käytöstä.

– Se riippuu vähän siitä käytön filosofiasta, eli joissakin maissa voidaan lentää hyvinkin iäkkäillä koneilla, joille tehdään sitten aina välillä perushuolto. Sillä ei tosiaankaan ole tähän turvallisuuteen vaikutusta, vaan käytön taloudellisuuteen.

Ikääntyneitä koneita poistetaankin käytöstä lähinnä kustannus-, ei turvallisuussyistä.

– Jossain vaiheessa se koneen ylläpito tulee vaan niin kalliiksi, että se ei enää kannata. Samoin polttoainetalous on vanhoissa koneissa paljon huonompi. Ja tällä hetkellä polttoaine on kallista.

Suomen lentokalusto on Vahteran mukaan turvallista.

– Meillä ei ole esimerkiksi yhtään sellaista itä-eurooppalaista kalustoa, joka Petroskoissa tuhoutui, Vahtera kertoo.

Hän myöntää kuitenkin, että muualla maailmassa on käytössä myös huolestuttavaksi luonnehdittavaa lentokalustoa.

– Jos tarkastelleen maanosia, niin Afrikka on tässäkin suhteessa aika musta alue. Mutta sanoisin, että lentäminen ylipäätään on kaikkialla turvallista ja Länsi-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa se on erittäin turvallista.

Lue myös:

    Uusimmat