Suomen lähetystörakennus vastatuulessa Tukholmassa

Suomen uuden lähetystön rakentaminen hiertää tukholmalaista asukasyhdistystä. Rakennustyöt ovat viivästyneet valitusten takia jo vuoden ja periaatteellinen valitusrumba jatkuu.

Suomen uuden lähetystön rakennustöiden pitäisi olla täydessä vauhdissa. Hanke on viivästynyt useiden valitusten takia.

Varsinaisen lähetystörakennuksen rakennuslupa on käynyt läpi kaikki oikeusasteet ja lupa on myönnetty. Mutta nyt närää aiheuttaa tontille rakennettava parkkihalli.

Suurlähettiläs Heikki Talvitien mukaan julkisivuun on jo tehty muutoksia, jotta valittajat olisivat tyytyväisiä. Hän kuitenkin pelkää, että kaikki oikeusasteet mennään jälleen läpi.

Valittajien mielestä kaksikerroksinen halli pilaisi maiseman lähetystön ja Ruotsin radion toimitalon välissä. Asukasyhdistys, joka vastustaa lähetystön rakennushanketta, on vastustanut kaikkea rakentamista alueella - vaikka valituksen jättäjät asuvatkin puolen kilometrin päässä tulevastatyömaasta.

Suomi olisi halunnut lippunsa diplomaattikaupunginosaan jo EU:n puheenjohtajuuden kunniaksi vuonna 1999. Valitusrumba vie muuton ensi vuosituhannen puolelle.
(MTV3/Minna Uusi-Eskola)


Lue myös:

    Uusimmat