Suomen koulut jälleen maailman parhaita – tämän vuoksi Aasia jäi toiseksi!

Vaikka Aasian maissa kouluun mennään aikaisemmin ja koulupäivät ovat usein pidempiä, saivat Suomen koulut jälleen ykkössijan kansainvälisessä vertailussa. Opetusneuvos Tommi Karjainen opetusministeriöstä kokee, että hyvät tulokset ovat laadukkaan opetuksen ansiota.

BBC uutisoi tänään tiistaina Pearson-koulutusyrityksen tekemästä 20 maan välisestä kouluvertailusta, ja ykkössijalta löytyy jälleen kerran Suomi. Seuraavana kärkisijaa kärkkyvät ovat Aasian maat Etelä-Korea, Hongkong, Japani ja Singapore.

Suomalainen koulu on pärjännyt hyvin useissa kansainvälisissä listauksissa ja syytä on ruodittu paljonkin.

–Tutkijoiden mukaan esimerkiksi opettajien koulutus on laadukasta, minkä lisäksi koulumyönteisyys ja pitkäjänteinen koulutuspolitiikka tuovat tuloksia, kertoo opetusneuvos Tommi Karjalainen opetusministeriöstä.

Karjalainen kokeekin, että laadulla on enemmän merkityistä kuin määrällä.

– Taideaineet huomioidaan meillä hyvin lukuaineiden ohella ja opetus on laadukasta. Tunteja ja kotiläksyjä on meillä vähemmän kuin muissa menestyneissä maissa ja se kertoo siitä, että laatu on tärkeämpää kuin määrä. Meillä opettajankoulutus on laadukasta. Lisäksi on tärkeää huolehtia esimerkiksi siitä, että pienten lasten koulupäivät eivät ole liian pitkiä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kansainvälisiä vertailuja on katsottava nimenomaan kansainväliseltä tasolta ja sijoitus riippuu siitä, millaisiin asioihin vertailussa kiinnitetään huomiota.

– Kehittämistä löytyy edelleen esimerkiksi tasa-arvon toteutumisesta ja koululaisten työrauhan turvaamisesta. Kansainvälisesti erot näyttävät pieniltä, mutta kansallisesti katsottuna ne ovat edelleen suuria, Karjalainen toteaa.

Hannele Lampela/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat