Suomen korkeimman asuinrakennuksen katolta hypättiin luvatta

Tampereen keskustan uuden tornihotellin kattoterassi on päätetty sulkea eilisen base-hypyn takia.

Eilen illalla joku hyppäsi ilman lupaa 25. kerroksen kattoterassilta base-hypyn. Kattoterassilla on baari, joka oli auki.

S-ryhmän mukaan hyppy oli erittäin valitettava asia ja on onni, että hyppääjälle tai kadulla kulkijoille ei sattunut mitään.  

Sokos Hotelli Torni Tampereen hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää kertoo Aamulehdelle, että lasiseinän korkeus on mietitty niin, ettei sitä voisi ylittää. Base-hyppy kuitenkin osoitti, ettei lasiseinä ollutkaan tarpeeksi korkea.

Solo Sokos Hotel Torni Tampereen liiketoiminnasta vastaavan Sokotelin toimitusjohtaja Tapio Satta sanoo, että terassi pidetään kiinni, kunnes sen turvallisuutta saadaan parannettua.

Satta ihmettelee, miten hyppy on onnistuttu tekemään, vaikka hyppääjän piti kulkea sekä hotellin vastaanoton ohi että baarin läpi. 

– Ei kai pystytä rakentamaan ja tekemään mitään idioottivarmaa.  

Poliisista kerrotaan, että hyppyä ei tutkita rikoksena eikä hypystä tiettävästi ollut vaaraa muille kuin hyppääjälle itselleen.  

Lue myös:

    Uusimmat