Suomen Itävalta-linja herättää keskustelua

Pääministeri Paavo Lipponen antoi eilen ohjeet Suomen Itävallan-suhteista. Suomi jäädyttää ministeritason kontaktit ja vierailuvaihdon Itävällan kanssa. Suomalaisministerit eivät myöskään ota vastaan Itävallan virallisia edustajia. Itävalta-asiasta syntyi myös vilkas väittely MTV3:n eilisiltaisessa presidentinvaalitentissä.

Lipposen mielestä EU:n neuvoston tai komission ei tule tehdä asiassa muodollisia päätöksiä. Suomi katsoo, ettei Itävallan oikeuksiin EU:n jäsenvaltiona tule puuttua. Suomen hallitus seuraa muiden jäsenmaiden hallitusten tapaan Itävallan uuden hallituksen toimia.

Sauli Niinistö

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön mukaan Itävalta-kritiikissä on menty liian pitkälle. Niinistö ei olisi hyväksynyt pääministeri Paavo Lipposen Itävalta-suositusta, jos se olisi tuotu hallituksen päätettäväksi. Niinistön mukaan asioiden ennakointi saattaa johtaa siihen, että EU-maista tulee niin sanottuja poliittisia poliisivaltioita.

Pressat

Presidenttiehdokkaat Tarja Halonen ja Esko Aho olivat jyrkästi eri mieltä EU-maiden Itävalta-politiikasta. Ahon mielestä EU:n olisi pitänyt ensin tyytyä asettamaan Itävallan hallituspolitiikka tarkkailuun ja odottamaan näyttöjä uuden hallituksen käytännön toimista. Ahon mielestä EU teki hätiköidyn ratkaisun ja puuttui nyt liian helposti maan sisäiseen asiaan, hallituksen muodostamiseen.

Halonen taas sanoi MTV3:n Kaksitaistelu-vaalitentissä, että EU on saanut jo nyt painostuksellaan aikaiseksi myönteistä kehitystä Itävallassa.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat