Suomen ilmastotavoitteet toteutuivat

Suomi toivoo kuitenkin, että leikkausten jakamisesta keskustellaan tarkemmin EU-maiden välillä. Pääministeri Vanhanen on tyytyväinen sopimukseen.

Suomi on valmis hyväksymään EU:n yksipuoliset päästöleikkaukset.

Pääministeri Matti Vanhanen on tyytyväinen EU:n ympäristöministereiden kokouksessa Brysselissä syntyneeseen ratkaisuun kasvihuonekaasujen päästövähennyksistä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

- Päättäväiset toimet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ovat tärkeitä. Päästövähennystavoitetta emme ole kyseenalaistaneet missään vaiheessa, mutta EU:n sisäisessä taakanjaossa Suomelle ei tule osoittaa kohtuutonta rasitetta. Jopa 30 %:n päästövähennys on hyväksyttävissämme, jos kehittyneet maat toteuttavat sen yhdessä, Vanhanen sanoo.

Suomi on neuvottelujen tuloksena saanut läpi periaatteen, että päästövähennyksestä seuraavassa EU:n sisäisessä taakanjaossa pitää huomioida kansalliset erityisolosuhteet: Suomessa on kylmää, pitkät välimatkat ja suhteellisen paljon energiaa käyttävää teollisuutta.

- On selvää, että päästövähennys ei toteudu ilman oikeudenmukaista ratkaisua taakanjaosta, Vanhanen toteaa.

- On selvää, että vaikeat päätökset edellyttävät johtajuutta. Siksi EU:n keskuudessa tavoitellaan yksipuolista 20 %:n päästövähennystä. Tavoite on erittäin tärkeä, mutta emme halunneet antaa heti kättelyssä avointa valtakirjaa. Ratkaisu antaa hyvät edellytykset turvata suomalaiset työpaikat, samalla kun kannamme vastuutamme ilmastonmuutoksesta, hän jatkaa.

Maan Ystävät ry järjesti tänään Helsingissä Narinkka-torilla Kampin kauppakeskuksen ja vanhan linja-autoaseman välissä lumiukkotempauksen vastustaakseen ilmastonmuutosta. Lumiukkoja tehtiin lumen lisäksi kierrätysmateriaaleista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat