Suomen ilmastopaneeli vaatii päättäjiltä reippaampia toimia

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen, yhtyy kansainvälisen ilmastopaneelin tänään esittämiin vakaviin varoituksiin. 

YK:n alainen ilmastopaneeli IPCC patistaa hallituksia luopumaan fossiilisista polttoaineista vuoteen 2100 mennessä. Valtaosa maailman sähköstä tulisi tutkijoiden mukaan tuottaa vähähiilisin keinoin jo vuoteen 2050 mennessä. Tutkijat varoittavat vakavista seurauksista, ellei kasvihuonekaasupäästöjä vähennetä nopeasti ja tehokkaasti.

- Tämän raportin tärkein merkitys on herättää päättäjät saamaan aikaan kansainvälinen ilmastosopimus ja ryhtymään myös kansallisesti reippaampiin toimenpiteisiin kuin mitä tähän saakka on tehty. Merkit ovat hälyyttäviä. Muutos, joka tapahtuu, on jatkuva. Se on vakava. Se voi olla myös peruuttamaton, summaa Ollikainen raportin pääviestin. 


Suomessa nähdään uhat, ei mahdollisuuksia


Suomenkin päättäjillä olisi Ollikaisen mielestä paljon parannettavaa.

- Nyt me käperrytään sellaiseen toimintaan, että kuljetaan EU:n siivellä, ei tehdä yhtään enempää ja valitetaan, että meidän kustannukset kasvaa. Pitäisi ymmärtää, että Suomi voisi omalla aktiivisella politiikallaan sekä parantaa omaa kilpailukykyään että torjua ilmastonmuutosta.

Uhkien sijaan pitäisi Ollikaisen mielestä nähdä mahdollisuudet.

- Me jäimme junasta tuulienergian osalta, aurinkoenergian osalta me emme koskaan päässeet junaan. Nyt meillä olisi mahdollisuus iskeä vaikkapa tähän energian varastointiin. Se tarkoittaisi sellaisen tutkimuksen ja sellaisten järjestelmien luomista, joilla me voisimme esimerkiksi kesällä tuotettua aurinkosähköä varastoida ja käyttää myöhemmin talvella, kun sitä ei ole saatavissa. Suomen pitäisi päästä tähän kelkkaan mukaan, kun muista jo jäätiin.

Tutkijat varoittavat, että ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet ovat ennätyslukemissa. Nykymenolla ilmasto lämpenee vähintään 4 asteella vuosisadan loppuun mennessä. Tavoite on pysäyttää lämpeneminen kahteen asteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat