Suomen hyvät tiet pakottavat venäläisturistin ylinopeuteen

Moskovalaisen Dimitrin matkakassaan tuli viime viikolla lovi, kun hän narahti ylinopeudesta Joensuun lähistöllä. Dimitrin Mazdan nopeus nousi turhan korkeaksi ohitustilanteessa, ja poliisi määräsi hänelle 350 euron sakon.

– Liikenne sujuu ja tiet ovat erittäin hyviä, joten täällä voisi ajaa kovempaa kuin rajoitukset sallivat, 34-vuotias Dimitri sanoo pysäköidessään Helsingissä.

Venäläisturistien liikennekäyttäytymisessä on yhä ongelmia, mutta liikkuvan poliisin mukaan he ovat parantaneet tapojaan. Viestintäpäällikkö Jussi Pohjonen kertoo, että vuodenvaihteen lomasesongin aikana venäläiskuljettajat ovat ajaneet pääosin sääntöjä noudattaen.

– Parempaan suuntaan on menty, Pohjonen sanoo.

Liikkuvan poliisin Imatran yksikön ylikonstaapeli Raimo Väisänen sanoo, että itänaapurien liikennekäyttäytyminen on vuosien varrella parantunut kautta linjan. Esimerkiksi törkeät ylinopeudet ovat vähentyneet.

Väisänen kuitenkin kaipaa venäläisiltä "parempaa pelisilmää". Hänen mukaansa osa venäläisturisteista tekee outoja pysähdyksiä ja U-käännöksiä vaarallisissa paikoissa. On tapauksia, joissa venäläiskuljettaja on peruuttanut pois risteyksestä hätävilkut välkkyen väärän reitinvalinnan jälkeen.

Myös turvavälien laiminlyöminen ja väärin pysäköinti on aiheuttanut vaaratilanteita.

– He eivät välttämättä tee näitä juttuja pahuuttaan. He toimivat tavalla, joka voi olla venäläisessä liikennekulttuurissa normaalia, huomauttaa viestintäpäällikkö Pohjonen.

Dimitri maksoi sakon heti

Venäläisturisteja on valistettu rajan pinnassa muun muassa jakamalla heille esitteitä Suomen liikennesäännöistä. Pohjosen mielestä käyttäytyminen liikenteessä on kohentunut myös siksi, että venäläisten pitää maksaa sakkonsa, jos he mielivät jatkossakin saada viisumin Suomeen.

Dimitri kertoo maksaneensa sakkonsa välittömästi.

– Edessäni ollut auto ajoi mielestäni liian hiljaa, joten ohitin sen. Rikoin kuitenkin sääntöjä ylinopeudellani ja myönnän sen.

– Matkallani kului siis enemmän rahaa kuin oletin, hyväntuulinen Dimitri naurahti maanantaina.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat