Suomen helikopterihanke vaakalaudalla

Suomi saattaa joutua luopumaan kokonaan yhteispohjoismaisesta helikopterihankkeesta.

Mitä lähemmäksi päätöksenteko pohjoismaiden yhteisesta kuljetuskopterista tulee, sitä enemmän esteitä sen tielle näyttää ilmaantuvan. Juuri ilmestyneessä sotilasaikakauslehdessä puolustusminieriön uusi kansliapäällikkö Matti Ahola pelkää, että koko hanke voi suomen osalta raueta rahan puutteeseen, ellei tuleviin budjetteihin saada tuntuvia parannuksia.

-Jos karrikoidusti sanotaan, ensimmäine kohde, jolle vedetään hekselit yli, on koko helikopterihanke. Ne rahat tarvitaan pirun paljon tärkeämpiin hommiin, sanoo Ahola.

Ahola sanoi tänään MTV3:n uutisille, että rahat tarvitaan nimenomaan valmiusyhtymien toimintakuntoon saattamiseksi. Helikopterit eivät Aholan mukaan korvaisi tässä suhteessa syntyvää aukkoa miltään osilta.

Päätös pohjoismaisesta kopterista piti tehdä jo syksyllä, mutta nyt se on siirtynyt pitkälle kevääseen. Ainakin Tanska on jäämässä pois koko hankkeesta. Yhteisen kopteriehdokkaan löytäminen on ollut vaikeaa muillekin Pohjoismaille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat