Mainos

Suomen ensimmäinen tekosydänleikkaus tehty

Suomen ensimmäinen tekosydänleikkaus on tehty Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Vasemman kammion toiminnan korvaava laite asennettiin sunnuntaina 19-vuotiaalle potilaalle, jolle ei saatu siirtosydäntä ajoissa.

Valmius tekosydänleikkauksiin hankittiin noin vuosi sitten, kun Suomessa varauduttiin presidentti Jeltsinin vierailuun. Tuolloin neljä kirurgia kouluttautui menetelmään Pariisissa.

Muualla maailmassa tekosydänleikkauksia on tehty jo useita satoja, kertoo professori Severi Mattila Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

Oma sydän voi toipua

Tekosydämen sunnuntaina saaneella nuorella naisella ilmeni raskauden jälkeen akuutti sydämen toiminnanvajaus, joka oli jo johtamassa potilaan menehtymiseen. Tällaisessa tilanteessa tekosydämellä voidaan ostaa aikaa mahdolliseen myöhempään sydämensiirtoon, sanoo Mattila.

Joissakin tapauksissa oma sydän voi toipuakin ja laite voidaan poistaa kokonaan. Silloin tekosydän voi olla jopa sydämensiirtoa parempi vaihtoehto. Potilasta hoitanut lääkäriryhmä arvioi, että tässäkin tapauksessa saattaa näin käydä.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.