Suomen edustustoja syynätään syksyllä

Tarpeet edustustoverkoston laajentamiselle kasvavat sitä mukaa, kun kaukomatkailu lisääntyy ja ulkomaankauppa vie työvoimaa uusille alueille.

Suomen edustustojen verkosto maailmalla joutuu syksyllä tarkasteluun. Ulkoministeriö on Helsingin Sanomien haastatteleman valtiosihteeri Pertti Torstilan mukaan kahden tulen välissä, sillä paineet verkoston laajentamiseksi kasvavat samalla, kun säästötavoitteet uhkaavat johtaa joidenkin edustustojen sulkemiseen.

Tarpeet laajentamiselle kasvavat sitä mukaa, kun kaukomatkailu lisääntyy ja ulkomaankauppa vie työvoimaa uusille alueille. Esimerkiksi Pietarissa ja Intian Mumbaissa kaivattaisiin lisäväkeä viisumien myöntämiseen.

Valtiosihteeri Torstila ei kannata edustustojen sulkemista. Se olisi hänen mukaansa paitsi vaikeaa myös loukkaus kyseistä maata kohtaan.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) arvioivat niin ikään suljettavien kohteiden löytämisen olevan hankalaa. Väyrysen mielestä on mahdollista, että verkostoa täytyy jopa laajentaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat