Suomen asukasluku jatkaa kasvuaan

Suomen asukasluku jatkoi kasvuaan viime vuonna. Asukasluku oli vuoden vaihteessa tarkkaan ottaen 5 147 349 henkilöä. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomen asukasluku kasvoi edellisvuodesta 15 000 henkilöllä, joista ulkomaiden kansalaisten osuus oli 6 800 henkilöä. Ulkomaalaisten määrä kasvoi viime vuonna hieman vilkkaammin kuin vuonna 1996.

Suurimmat Suomessa asuvat ulkomaalaisryhmät ovat edelleen venäläiset ja virolaiset. Venäläisiä on yli 14000 ja virolaisia 9600. Lisäksi yli 4 000 ulkomaalaista on vielä rekisterissä entisen Neuvostoliiton passilla. Suurimpiin ulkomaalaisryhmiin kuuluvat myös Somalian kansalaiset, joita on 5 200.

Ulkomaalaisista on EU-maiden kansalaisia 14 900. Heistä noin puolet on Ruotsin kansalaisia. Seuraavaksi eniten Suomessa asuu Saksan kansalaisia.

Suomalaisia EU-maissa

Suomen kansalaisia asui EU-maissa viime vuodenvaihteessa vakinaisesti 147 000 henkeä, heistä 119 000 Ruotsissa. Muissa EU-maissa asuvista Suomen kansalaisista Britanniassa, Espanjassa ja Belgiassa asuvien osuus on kolmen viime vuoden aikana kasvanut suhteellisesti eniten. Tiedot perustuvat väestötietojärjestelmän viime vuodenvaihteen asukaslukuun.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat