Suomen asevienti Indonesiaan jatkuu

Suomi vie edelleen sotilastarvikkeita Indonesiaan, vaikka maa on saanut ikävää mainetta Itä-Timorin itsenäisyysliikkeen tukahduttamisessa ja alueen väestön ihmisoikeuksien polkemisessa.

Viime toukokuussa hallitus myönsi Nokialle luvan viedä Indonesiaan kenttätykistön laskentajärjestelmien laitteita. Kyseessä oli silloin jatkotoimitus aiemmalle laite-erälle, jolle hallitus oli antanut luvan vuoden 1994 joulukuussa. Viime maaliskuussa hallitus myönsi Sisu Defence Oy:lle luvan viedä Indonesiaan 60 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa.

Nokiasta kerrottiin tänään, että toimitukset Indonesiaan "ovat menneet ja ovat menossa". Nokian mukaan yhtymän vientipolitiikka noudattaa valtioneuvoston päätöksiä.

Suomalaisten puolustustarvikkeiden vientiä Indonesiaan on arvosteltu jyrkästi sekä Suomessa että maan ulkopuolella. Arvostettu ruotsalainen rauhanjärjestö Svenska Freds- och Skiljedomsföreningen sanoi maaliskuussa Suomen hallitukselle osoittamassaan avoimessa kirjeessä, että sallimalla sotilastarvikkeiden viennin Suomen hallitus antaa suoran tukensa Indonesian sortohallitukselle.

Sananvapaus- ja ihmisoikeusjärjestö Suomen PEN luonnehti toukokuussa Suomen ulkomaankauppapolitiikkaa kaksinaamaiseksi ja inhottavaksi ja katsoi Suomen tukevan kaupoillaan Itä-Timorin sortoa ja kansanmurhaa.

Ulkoministeri Tarja Halonen joutui viime kesäkuussa puolustamaan hallituksen Nokialle myöntämää lupaa eduskunnan kyselytunnilla. Hän sanoi silloin, että puolustustarvikkeiden maastavientiluvan myöntäminen perustuu kussakin tapauksessa tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Tällä kertaa Halosen mukaan kyse oli rajatapauksesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat