Suomen alueelliset yritystuet hyvällä tasolla

Suomen alueelliset yritystuet ovat hyvää eurooppalaista tasoaja niitä voidaan pitää kilpailukykyisinä muihin maihin verrattuna, ilmenee sisäasiainministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön teettämästä tutkimuksesta. Tutkimuksessa vertailtiin Suomen alueellisia yritystukia muiden EU-maiden ja Norjan vastaaviin järjestelmiin.

Selvitys tehtiin Skotlannissa yhdessä Euroopan johtavista aluepolitiikan tutkimuslaitoksista. Sen kohteena olivat yritystukijärjestelmät, tukiohjelmien väestökattavuus sekä yritystukien suuntaaminen, niiden tasot ja määrät.

Tutkimuksen mukaan suorat yritystuet ovat hallitsevia alueellisissa julkisissa yritystukijärjestelmissä useimmissa tutkituista maista. Lisäksi alueellinen julkinen yritysrahoitus painottuu lähes kaikissa maissa investointien tukemiseen.

Yritystukia myönnetään yleensä tuotannolliseen toimintaan ja yrityspalveluihin. Suomen tukijärjestelmillä on kuitenkin muita maita keskimääräistä suurempi mahdollisuus tukea yrityksiä, jotka tuottavat palveluja kuluttajille. Tuen vaikuttavuuden arviointia korostetaan Suomessa samoin kuin muissakin EU-maissa.

Kaikissa EU-maissa yritystukien enimmäistasot vuosille 2000-2006 on sovittu komission kanssa uusien alueellisten valtiontukisääntöjen perusteella.

Alueellisten yritystukien osuus bruttokansantuotteesta oli Suomessa vuosina 1997-1999 melko alhainen verrattuna EU-maiden keskiarvoon.
Suomessa alueellisten yritystukien osuus bruttokansantuotteesta oli kyseisinä vuosina 0,06 prosenttia EU:n keskiarvon ollessa 0,2 %. Osuus oli Suomea alhaisempi Portugalissa, Hollannissa ja Tanskassa.

Yritystukien määrään vaikuttaa merkittävästi mm. se, kuinka paljon tukiohjelmien piirissä on suurten yritysten hankkeita. Suomessa painopiste on viime vuosina ollut enenevässä määrin pk-yritysten kilpailukyvyn edistämisessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat