Suomen 141-tukisumma yhä auki

Etelä-Suomen kansallisen maataloustuen tuleva summa on yhä auki. Ratkaisevat poliittiset neuvottelut Suomen ja komission välillä ovat myös edelleen käymättä.

Maatalouskomissaari Marianne Fischer Boelin ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan piti tavata ylihuomenna Brysselissä. Komissaari on kuitenkin parhaillaan sairauslomalla.

Boelin tiedottajan mukaan tapaaminen järjestyy aikaisintaan ensi viikolla. Hänen mukaansa komissio odottaa edelleen Suomelta uutta esitystä tuen tasosta. Ensimmäinen, elokuussa tehty ehdotus ei kelvannut komissiolle.

Tiedottaja Michael Mannin mukaan "pallo on nyt Suomella".

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että kansallisen tuen tasoksi olisi tulossa 94 miljoonaa. Tämä olisi sama kuin tuen nykyinen taso. Käytännössä kansallisen tuen taso kuitenkin laskisi, koska oikeutta kansalliseen ympäristötukeen ei tulisi.

Kiistellyt 141-tuet ovat vain pieni osa kaikista Suomen viljelijöiden saamista tuista, mutta ne ovat tärkeät erityisesti lihantuottajille. Tuet maksetaan Suomen omasta budjetista, toisin kuin yleinen EU-maataloustuki.

Tuki on katkolla vuodenvaihteessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat