Suomelle tyydyttävä silakkapäätös

Suomen kannalta tärkeää Pohjanlahden ensi vuoden silakkakiintiötä ei leikata, vaan päinvastoin sitä voidaan kasvattaa yhdellä prosentilla.

EU:n kalastusministerit ovat päässeet sopuun Itämeren kalastuskiintiöistä pitkäksi venyneissä neuvotteluissa Luxemburgissa.

EU-komissio halusi alunperin leikata Pohjanlahden ensi vuoden silakkakiintiötä 12 prosentilla, mutta taipui lopulta kasvattamaan sitä Suomen tahdon mukaisesti.

Suomea neuvotteluissa edustanut suurlähettiläs Marja Rislakki luonnehti ratkaisua maalaisjärjen mukaiseksi, sillä Pohjanlahden silakkakanta on vahvempi kuin koskaan tutkittuna aikana.

Itämeren pääaltaan ensi vuoden silakkakiintiötä leikataan 15 prosentilla. Rislakin mukaan neuvottelutulos on kuitenkin tässäkin kohdassa hyvä, sillä komissio halusi alun perin leikata kiintiötä 27,5 prosentilla.

Suomen ohella komission kiintiöehdotuksia vastustivat neuvotteluissa myös Puola ja Baltian maat.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat