Suomelle tuomio romuautolain hitaasta täytäntöönpanosta

Suomelle ei kuitenkaan ole tulossa maksettavaksi sakkoja tai muita korvauksia, arvioi ulkoministeriön lainsäädäntöneuvos.

Suomi on saanut EY:n tuomioistuimessa Luxemburgissa tuomion romuajoneuvodirektiivin liian hitaasta täytäntöönpanosta.

Suomessa direktiivi on kuitenkin pantu jo täytäntöön jätelain muutoksella, josta annettiin asetus kesäkuun loppupuolella. Laki tulee voimaan 1. syyskuuta, mutta se on oikeuskäsittelyn suhteen liian myöhään.

Suomelle ei kuitenkaan ole tulossa maksettavaksi sakkoja tai muita korvauksia, arvioi ulkoministeriön lainsäädäntöneuvos Alice Guimaraes-Purokoski.

Romuajoneuvodirektiiviin kuuluu ajoneuvojen sisältämien vaarallisten aineiden vähentäminen ja syntyvän jätteen kierrätys turvallisesti. Direktiivi tähtää siihen, että entistä suurempi osa vanhojen ajoneuvojen materiaaleista saataisiin hyödynnettyä.

Jätehuollon kustannukset maksaa uudessa järjestelmässä ajoneuvon valmistaja tai maahantuoja.

Syyskuun alusta henkilö- tai pakettiauton omistajalla on oikeus toimittaa vanha ajoneuvonsa kustannuksitta romutettavaksi. Ajoneuvosta annetaan omistajalle romutustodistus, joka on edellytys ajoneuvon poistamiseksi Ajoneuvohallintokeskuksen ylläpitämästä ajoneuvorekisteristä.

Suomessa kertyy vuosittain vajaat 100 000 romuajoneuvoa. Määrä lisääntyy lähes 150 000 kappaleeseen lähivuosina. Tällä hetkellä romuajoneuvoista saadaan talteen noin 90 prosenttia.

Suomessa ei kuitenkaan vielä ole saavutettu romuajoneuvojen 80 prosentin uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitetta eikä tavoitetta kierrättää ja hyödyntää energiana 85 prosenttia ajoneuvon painosta. Romuajoneuvodirektiivin mukaan nämä tavoitteet tulisi saavuttaa vuoden 2006 alkuun mennessä.

Ennen heinäkuuta 2002 myytyjen autojen romutuskustannuksista vastaa direktiivin mukaan auton valmistaja viimeistään vuoden 2007 alusta lähtien. Yksittäinen jäsenmaa voi kuitenkin päättää, että ajoneuvon valmistajan taloudellinen vastuu näistä vanhoista romuautoista alkaa jo ennemmin. S

uomi on päättänyt ottaa järjestelmän käyttöön syyskuusta alkaen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat