Suomelle tarjottu riisuttua mallia myöhässä olevista koptereista

Uusien huippunykyaikaisten, pääosin Suomessa koottavien NH90-kopterien on määrä korvata maavoimien vanhat Mi8-kuljetuskopterit, jotka poistuvat käytöstä tämän vuoden loppuun mennessä.

Suomelle on tarjottu riisuttua mallia lähes kolme vuotta myöhässä olevista maavoimien kuljetuskoptereista. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) kommentoi tänään STT:lle, että hän ei halua puhua laajemmin keskeneräisistä kaupallisista neuvotteluista.

Suomi tilasi 20 uutta kopteria eurooppalaiselta NH Industriesilta vuonna 2001.

- Koptereiden toimituksen myöhästymisestä on aiheutunut monia ongelmia kerrannaisineen, ja tilanne on vakava. Tällä hetkellä odotamme valmistajan ehdotusta siitä, miten tästä mennään eteenpäin, Häkämies sanoi.

- Saatuamme valmistajan ehdotuksen tarkastelemme sitä, ja sen jälkeen on johtopäätösten aika, hän sanoi.

Puolustusministeriö neuvottelee Ylen mukaan parhaillaan korvauksista, jos armeija vastaanottaa alkuperäisestä sopimuksesta poiketen puutteellisesti varusteltuja koptereita. Neuvotteluista odotetaan tuloksia elo-syyskuussa.

Puolustusministeriön materiaaliyksikön johtaja Jari Takanen kertoi Ylen uutisille, että valmistajan Suomelle tarjoamasta väliaikaisesta versiosta puuttuu joitakin järjestelmiä, jotka saadaan kuitenkin mukaan myöhemmin.

Yle kertoo, että puolustusministeriön arvion mukaan lopullista versiota koptereista joudutaan odottamaan vielä muutamia vuosia.

Uusien huippunykyaikaisten NH90-kopterien on määrä korvata maavoimien vanhat Mi8-kuljetuskopterit, jotka poistuvat käytöstä tämän vuoden loppuun mennessä. Kopterit on tarkoitus koota pääosin Suomessa, Jämsässä sijaitsevalla Patrian tehtaalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat