Suomelle moitteita vessattomista selleistä

Eurooppalainen kidutuksen vastainen komitea arvostelee taas Suomea vessattomista selleistä ja tutkintavankien säilyttämisestä poliisin tiloissa.

Oikeusministeriön mukaan komitea on antanut alustavat havaintonsa syyskuisesta tarkastuksesta Suomeen.  

Komitean mukaan tutkintavankien mahdollisuudet ulkoiluun poliisilaitoksilla ovat heikot eikä selleissä ole riittävästi luonnonvaloa. Puutteita oli myös tutkintavankien terveydenhuollossa.

Komitea katsoo, että tutkintavankien säilyttäminen poliisilaitoksilla tulee lopettaa.  

Arvostelua saavat myös Helsingin vankilan paljusellit, joissa tehdään tarpeet tyhjennettäviin ämpäreihin. Paljuselleistä aiotaan päästä eroon lähivuosina peruskorjauksessa.  

Komitean mukaan sen antamien aiempien suosituksien toteuttaminen on edennyt liian hitaasti.  

Lisäksi komitea piti Joutsenon uuden säilöönottoyksikön ympäristöä liian vankilamaisena ja sen sijaintia syrjäisenä.  

Kiitosta sai vankilahenkilökunnan ammattimainen asenne vankeihin. Väitteitä vapautensa menettäneiden epäasiallisesta kohtelusta ei tullut komitean tietoon.  

Komitean valtuuskunta kävi muun muassa seitsemällä poliisilaitoksella, neljässä vankilassa ja Niuvanniemen psykiatrisessa sairaalassa.

Komitean varsinainen kertomus valmistuu noin kuuden kuukauden kuluttua käynnistä.

Lue myös:

    Uusimmat