Suomelle huomautus alkoholintuonnin rajoittamisesta

EU-komission odotetaan antavan Suomelle huomenna virallisen ilmoituksen siitä, että alkoholintuonnin rajoittaminen Venäjältä ja Virosta on vastoin kansainvälisiä sopimuksia. EU-komissiolta tuleva huomautus voi johtaa siihen, että Suomen on muutettava lainsäädäntöään. Tuontimääräysten mukaan EU:n ulkopuolella vieraillut Suomen kansalainen ei saa tuoda alkoholia alle 20 tunnin matkoilta.

Venäjältä, Virosta ja muista EU:n ulkopuolisista maista tulevat turistit eivät saa tuoda ollenkaan alkoholijuomia mukanaan Suomeen, ellei heidän matkansa kestä vähintään kolmea vuorokautta. Myös tämä rajoitus saattaa olla ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa.

Rajoitukset otettiin Suomessa käyttöön viime vuoden toukokuussa Viroon ja Venäjälle suuntautuneiden oluen- ja viinanhakumatkojen hillitsemiseksi. Hallitus halusi myös saada kuriin ulkomaalaisten laittoman viinanmyynnin Suomessa.

Suomen viranomaisten mukaan rajoitukset eivät ole ristiriidassa EU:n yhteisölainsäädännön kanssa. Suomi ei ole kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan EU:n komissiota asiassa. EU:n virkamies kertoi tänään STT:lle, että Suomen on löydettävä muita keinoja valvoa sitä, että kolmannesta maasta tuotava alkoholi on vain yksityiseen kulutukseen. Virkamiehen mukaan tämä voi tapahtua rajavalvonnan yhteydessä.

Suomen hallituksella on huomisen jälkeen kaksi kuukautta aikaa vastata viralliseen ilmoitukseen. Jollei vastaus ole tyydyttävä, komissio voi asiaa tutkittuaan antaa Suomelle perustellun lausunnon. Tässä määritellään aikataulu, jonka kuluessa Suomen on muutettava lainsäädäntöään.

Jos Suomi ei noudata aikataulua, komissio voi viedä asian EU:n tuomioistuimeen.
(STT/Richard Brander)

Lue myös:

    Uusimmat