Mainos

Suomelle ensimmäiset päästövähennykset

Ympäristöministeriön mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa kun Kioton pöytäkirjan mukaisia päästövähennyksiä on syntynyt.

Suomi on saanut ensimmäiset päästövähennyksensä kansainvälisestä päästökaupasta, kun Hondurasissa toimivan Rio Blancon vesivoimalan tuottamat päästövähennykset kirjattiin tänään Suomelle. Asiasta kertoo ympäristöministeriö.

Ympäristöministeriön mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa kun Kioton pöytäkirjan mukaisia päästövähennyksiä on syntynyt. Suomi hyödyntää niitä Kioto-velvoitteensa saavuttamisessa. Velvoitteena on palauttaa Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuoden 1990 tasolle vuosiin 2008-2012 mennessä.

Rio Blancon vesivoimalan vuonna 2004 tuottamat päästövähennykset kirjasi YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan alainen puhtaan kehityksen mekanismin hallintoneuvosto.

Käytännössä Suomen vähennykset syntyivät, kun vesivoima alensi hiilidioksidipäästöjä Hondurasissa viime vuonna. Viime syksynä käynnistetty Rio Blancon viiden megawatin vesivoimala korvaa fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuvaa sähköntuotantoa Hondurasissa.

Päästövähennyksiä saatiin viime vuodelta vajaat 10 000 tonnia. Koko hankkeen tarkoitus on tuottaa Suomelle 200 000 tonnin vähennykset. Suomen Ympäristökeskuksen projektipäällikön Kari Hämekosken mukaan vähennysoikeuksien hinnaksi tulee alle viisi euroa tonnilta.

Päästövähennykset saatiin niin sanotun puhtaan kehityksen mekanismin järjestelmässä, missä teollisuusmaa voi ostaa päästövähennyksiä kehitysmaissa toteutetuissa hankkeissa. Päästövähennyksistä pidetään kirjaa YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan alaisessa hallintoneuvostossa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.