Suomella ja Ruotsilla eri eväät vedenalaisten tunkeutujien vahtimiseen

Suomi on uusinut ja modernisoinut vedenalaisiin havaintoihin käytettävää sensoriverkkoaan vuosien varrella, kun taas Ruotsi on luopunut pysyvistä sensoreista, kertoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Sensorien avulla voidaan kerätä havaintoja esimerkiksi mahdollisista vedenalaisista tunkeutujista.

Salonius-Pasternakin mukaan Ruotsi ei aikanaan luopunut sensoreista huvikseen, vaan päätös perustui silloisiin näkemyksiin turvallisuustilanteen kehityksestä.

– Suomessa ei ole luotettu siihen, että tultaisiin ikuiseen rauhan jaksoon, hän sanoi viitaten samalla myös muihin puolustusratkaisuihin kuten asevelvollisuuden säilyttämiseen.

Tutkija huomauttaa, että Ruotsilla on joka tapauksessa käytössään sukellusveneitä ja liikuteltavia sensoreita vedenalaiseen valvontaan. 

Yhteistyö vaatii luottamusta 

Salonius-Pasternakin mukaan Suomi ja Ruotsi voisivat hyötyä toistensa vahvuuksista ja suorituskyvyistä, jos maiden välistä puolustusyhteistyötä syvennetään tarpeeksi pitkälle.

Esimerkiksi apu vedenalaisissa havainnoissa voisi tällöin olla mahdollista maiden välillä.

– Jos yhteistyötä halutaan syventää merkittävästi, eiköhän olisi hyödyllistä, että jaetaan kaikki olemassa oleva tieto muun muassa veden alta ja ilmasta, arvioi Salonius-Pasternak STT:lle Almedalenin politiikkaviikolla Ruotsin Visbyssä.

Yhteistyön syventäminen vaatii kuitenkin vahvaa molemminpuolista luottamusta ja poliittisia päätöksiä, hän muistutti. 

Vedenalaiset havainnot esillä 

Vedenalaisista havainnoista ja sukellusvene-epäilyistä on viimeisen vuoden aikana keskusteltu sekä Suomessa että Ruotsissa.

Huhti-toukokuussa vieraan valtion epäiltiin käyttäneen vedenalaista kulkuvälinettä tai tutkimuslaitetta Helsingin edustalla. Epäilyille ei kuitenkaan tullut vahvistusta merivoimien toukokuisesta esitutkintapöytäkirjasta.

Viime syksynä myös Ruotsissa etsittiin vedenalaista kohdetta laajan mediahuomion siivittämänä. Marraskuussa Ruotsin puolustusvoimat kertoi olevansa vakuuttunut siitä, että Tukholman saaristossa liikkui pienehkö sukellusvene.

 

Lue myös:

    Uusimmat