Mainos

Suomeen yrittää laittomasti aiempaa enemmän afrikkalaisia

Suomeen laittomasti yrittävien joukossa on yhä useammin ihmisiä läntisestä ja keskisestä Afrikasta. Uusia tulomaita ovat esimerkiksi Kamerun, Norsunluurannikko ja Kongo. Valtaosa tulijoista on nuoria miehiä.

Useimmille Suomi on kauttakulkumaa, josta aiotaan jatkaa muualle Schengen-alueelle. Suosikkimaita ovat Italia, Espanja, Ranska ja Saksa.

Viranomaisten mukaan Kaakkois-Suomen raja on läpikulkualuetta, jonne tullaan Venäjän kautta Pietarista tai Moskovasta. Osa päätyy yrittämään EU-rajan ylitystä Viron ja Latvian kautta.

Arabimaiden levottomuuksista johtunut pakolaistulva ei kasvattanut laitonta maahantuloa Suomeen. Alueen maista esimerkiksi Libyassa tilanne on kuitenkin varsin sekava. Maan tulevilla tapahtumilla voi olla vaikutusta tilanteeseen myös Suomen rajoilla.

Suurimpia Suomeen pyrkiviä afrikkalaisryhmiä ovat somalialaiset. He myös haluavat jäädä tänne perheenyhdistämissyistä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.