Sisäministeriön arvio: Suomeen tulossa tänä vuonna noin 30 000 turvapaikanhakijaa

Sisäministeriö arvioi, että tänä vuonna Suomeen voi tulla jopa 25 000-30 000 turvapaikanhakijaa. Tällä viikolla heitä on tullut erityisen paljon Ruotsista pohjoisen kautta Tornioon.

Rajan Haaparannasta Suomen puolelle on ylittänyt päivittäin jopa 300 turvapaikanhakijaa. Aiemmin ministeriössä arvioitiin, että turvapaikanhakijamäärä voisi olla tänä vuonna noin 15 000.

Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen arvioi jo viime viikolla MTV Uutisille, että Suomeen voi tulla tällä vauhdilla 12 kuukauden aikana 30 000, ehkä jopa 40 000 turvapaikanhakijaa.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) on koonnut asiantuntijoista koostuvan ryhmän ylläpitämään tilannekuvaa ja päättämään toimenpiteistä. Sisäministeriön lisäksi ryhmässä on edustajat Maahanmuuttovirastosta, Poliisihallituksesta, Rajavartiolaitoksesta, suojelupoliisista ja ulkoministeriöstä.

Tiivistetyllä viranomaisyhteistyöllä halutaan myös vastata mahdollisiin turvallisuusuhkiin, joita voi syntyä kun suuret ihmisjoukot liikkuvat nopeasti maasta toiseen.

Ministeri Orpon mukaan sanoi ryhmän avauskokouksessa, että Euroopan unionin pitää tehdä pakolaiskriisissä tiivistä yhteistyötä. Muuttovirrat on ohjattava turvalllisille ja hallituille reiteille, Orpo kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat