Suomeen syntyy vuosittain 200 uutta hevosyritystä

Kasvua odotetaan erityisesti hevosten hoitopalveluihin ja hevosmatkailuun.

Suomeen syntyy vuosittain yli 200 uutta hevosyritystä ja uusia työpaikkoja jopa 500. Tällä hetkellä hevosala työllistää koko- tai osa-aikaisesti yli 15 000 henkilöä.

Koko maassa on 35 000 hevosen omistajaa, ratsastusta harrastavia jopa 117 000.

Tämän vuosituhannen ilmiö on hevosmatkailu.

- Tällä hetkellä on muistaakseni ihan varsinaisia hevosmatkailutalleja 115 kappaletta Suomessa ja niistä suurin osa on 2000-luvulla tullut, että tuntuu että tarve kasvaa, ihmisten stressin ja kiireen myötä että halutaan olla enemmän luonnossa ja eläinten kanssa, hevosmatkailuyrittäjä Sari Haagmann Luomajärven hevoskievarista kertoo.

Laurea-ammattikorkeakoulun selvitysraportin mukaan hevoskasvatus, ravivalmennus ja ratsastustoiminta tulevat säilymään hevosalan päätoimintamuotoina. Kasvua odotetaan erityisesti hevosten hoitopalveluihin ja hevosmatkailuun. Luomajärven hevoskievarissa puhutaan elämysmatkailusta.

- Mikä sen parempi kuin on luonnon voima, hevonen jalkojen alla ja sen jälkeen muut elämykset sun ympärille ympättynä, niin mikäs sen parempi oikeesti latautumismuoto on ihmiselle, isäntä Mika Haagmann kertoo.

Yrittäjien usko hevosmatkailun vetovoimaan näkyy inventointihalukkuutena. 70 prosenttia hevosmatkailuyrityksistä aikoo laajentaa toimintaansa investoimalla majoitustiloihin tai hevosiin. Haagmannit ostivat itselleen hevosyrityksen, jonka toiminnan he perustavat elämysräätälöintiin.

- Tämä ei ole työtä vaan tämä on elämäntapa lähinnä, elämänfilosofia mitä täällä vietetään, että meillä on tapana tuottaa ihmisille elämyksiä ja me nautitaan siitä ja se varmaan heijastuu myös asiakkaisiin ja niihin ihmisiin, jotka tulee meille vieraiksemme, Mika Haagman kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat