Suomeen runsaasti ulkomaalaisia matkailijoita

Matkailun Edistämiskeskuksen (MEK) mukaan Suomeen on tänä talvena odotettavissa runsaasti ulkomaalaisia matkailijoita ja Suomeen suuntautuvien talvimatkojen tarjonta on ennätyslaaja. Eniten joulumatkoja Suomeen tekevät tälläkin kertaa britit.

Saarivaltiosta on tulossa Suomeen arviolta 35000 joulumatkailijaa yli 200:lla lennolla. Venäjältä odotetaan runsaasti matkailijoita uudeksi vuodeksi. Venäläiset juhlivat vuoden vaihtumista Lapin lisäksi myös mm. Jyväskylässä, Kuusamossa ja Kuopiossa. Tilauslentojen lisäksi venäläislomailijoita saapuu Suomeen myös erityisillä tilausjunilla. Uuden vuoden tilausjuniin on tehty jo yli 3000 ennakkovarausta.

Talvimatkailu kasvussa

Suomeen suuntautuva talvimatkailu kasvoi viime vuonna runsaat 10 prosenttia edelliseen talveen verrattuna. Marras-huhtikuussa 1999-2000 Suomessa vieraili vajaat 1,27 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa. Yli puolet eli 57 prosenttia viime talvena Suomessa rekisteröidyistä ulkomaalaisten yöpymisistä tuli vapaa-ajan matkailusta.

Vajaa kolmannes vapaa-ajan matkailijoista harrasti Suomessa jotain ulkoilma-aktiviteetteja, kuten maastohiihtoa, moottorikelkkailua tai pororeellä ajelua. Eniten vapaa-ajan matkailijoita tuli viime talvena maahan Venäjältä. Talvinen Suomi houkutteli turisteja myös Saksasta, Ruotsista ja Britanniasta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat