Suomeen on tulossa lisää sairaanhoitajia Espanjasta

Suomeen ollaan palkkaamassa lisää sairaanhoitajia Espanjasta.

Työ- ja elinkeinoministeriön suunnitelmien mukaan Suomeen saapuu ensi vuoden kesään mennessä vähintään 70 uutta espanjalaista sairaanhoitajaa.

Aikaisemmin Suomeen on palkattu jo 50 espanjalaista hoitajaa, jotka ovat hajaantuneet muun muassa Satakunnan, Turun, Vaasan ja Kotkan alueille. Suurin osa hoitajista työskentelee edelleen Suomessa, mutta esimerkiksi Vaasassa viisi hoitajaa päätti kevään aikana lähteä pois Suomesta muun muassa kylmän sään ja kielimuurin takia.

Taustalla espanjalaisten hoitajien palkkaamisessa Suomeen on pula sairaanhoitajista. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 37,5 prosenttia Suomen sairaanhoitajista jää eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä.

Ensimmäinen rekrytointi Espanjassa alkoi vuonna 2011, jolloin hakijoita oli yhteensä 2400.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat