Suomeen odotetaan antoisaa sienisatoa

Sienestäjän kesä on alkanut ihanteellisesti. Maaperän kosteus on kohdallaan ja aurinkoisilta paikoilta sieniä saa kerättyä helposti paistinpannullisen.

Sienestäminen on nyt helppoa. Metsän syvyyksiin ei kannata vielä kävellä, sillä sieniä löytää parhaiten aurinkoisilta paikoilta: metsänreunoista, teiden varsilta ja jopa aivan pihapiiristä.

- Nyt on aika helposti semmoiselle, jotka ei harrasta kauheasti sienestämistä, niin hänen on helppo havaita, että ne on näkyvillä paikoilla, lämpimissä reunoissa, sienineuvoja Eila Smolander Orivedeltä kertoo.

Vuosi 2002 oli heikko sienivuosi ja viime vuonna vasta elokuun sateet pelastivat sadon. Edellisiin vuosiin verrattuna sieniä saa nyt aikaisemmin. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan Lapissa ja Kainuussa sienisatoa vielä odotellaan, mutta etelä- ja keskisuomessa satokausi on alkanut.

- Pirkanmaalla on nyt noussut oikein hyvin ruokasieniä. Niin paljon eri lajeja muun muassa keltavahveroa, kangasrouskua, pikkurouskua, mustamörskyä, koivunkantosientä ja niin edelleen. Kaikki mitkä luettelin ovat ruokasieniä, Smolander kertoo.

Alkukesän viileä ja kostea sää sopii sienille, mutta kyllä auringon lämpöä kaivataan jo sienimetsäänkin.

- Nyt on satanut kuukauden melkein taaksepäin niin kyllä jo sienirihmastotkin tarvitsisivat semmoista pientä paussia sateisiin. Semmoinen neljän viikon lämmin jakso ja sitten saisi syyssateitten aika olla, että sitten nousisi varsinainen sato, Smolander toivoo

Olosuhteet ovat tänä vuonna mainiot antoisalle sienisadolle. Varsinkin rouskuja odotetaan tulevan hyvin. Viime syksyn kaltaista herkkutattien tulvaa ei tälle syksylle luvata.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 08.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat