Suomalaisvahti sai kivikovan kirittäjän – italialaisseura naarasi kokeneen tähtivahdin

Italian Serie A:ssa pelaava Venezia on hankkinut konkarimaalivahti Sergio Romeron riveihinsä.

Romero siirtyy Venezian riveihin ilmaiseksi, sillä hän on ollut ilman seuraa kesästä lähtien. 34-vuotias argentiinalaisvahti edusti englantilaisjätti Manchester Unitedia vuosina 2015-2021, mutta viime kausina hänen vastuunsa jäi minimaalisen pieneksi.

Kokenut Romero napannee ykkösvahdin paikan Veneziassa ykkösvahdin roolin itselleen Niki Mäenpäältä, joka on toistaiseksi kantanut päävastuuta nousijaseuran tolppien välissä.

Romero on meritoitunut myös Argentiinan maajoukkueen riveissä. Hän toimi pitkään Argentiinan ykkösvahtina. Romero oli merkittävä palanen hopealle yltänyttä MM-joukkuetta vuonna 2014.

Lue myös:

    Uusimmat