Suomalaisupseerin ruumista etsitään yhä raunioista

Israelin jatkuva tykistötulitus on hidastanut kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen ruumiin etsintäoperaatiota.

Intialainen raivausyksikkö yrittää päästä etsimään kuolleen suomalaisen sotilastarkkailijan Jarno Mäkisen ruumista Khiamin tukikohdan raunioista Etelä-Libanonissa.

- Tykistötoiminta on jatkunut tämän murheellisen tapahtuman jälkeenkin asemalle, joten ensin raivausyksikön on korjattava tie sinne. Vasta tämän jälkeen varsinainen raivauskalusto saadaan tuhoutuneelle tarkkailuasemalle, kertoo apulaisjohtaja Veli-Matti Rintala puolustusvoimien kansainvälisestä keskuksesta.

Raivauskalustoa tarvitaan, koska raskaita betonilohkareita ei pystytä pelkästään käsivoimin siirtämään.

Toiminnassa on myös otettava huomioon raivaajien turvallisuus, ja tästä syystä heidän on edettävä varovasti. Yhden vaaratekijän muodostaa alueella mahdollisesti edelleen tapahtuva tulitus.

- Lisäksi on hyvin todennäköistä, että siellä on räjähtämättömiä ammuksia, Rintala huomauttaa.

Suomen ulkoministeriö vetosi eilen voimakkaasti Israelin sotilaallisten toimien keskeyttämiseksi tukikohdan alueella, jotta viimeinenkin pommituksissa kuollut YK-tarkkailija voitaisiin löytää.

Kaarinalainen 29-vuotias kapteeniluutnantti Jarno Tapio Mäkinen sai surmansa viikko sitten tehdyssä iskussa. Hänen lisäkseen kuoli kolme muuta YK-tarkkailijaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat