Suomalaistutkijoille miljoonarahoitus EU:lta

EU:n rahoittama Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt rahoituksen kahdelle Helsingin yliopiston tutkijalle. Eurooppalaisen miljoonarahoituksen saavat yliopiston mukaan akatemiaprofessorit Markku Kulmala ja Antti Kupiainen.

Markku Kulmalan johtama kansainvälinen tutkimustyö tarkastelee muun muassa pienhiukkasten vaikutusta ilmastoon. Antti Kupiaisen tutkimusaluetta on matemaattinen fysiikka.

ERC:ltä voi saada yhdelle hankkeelle rahoitusta enintään viidelle vuodelle, ja se on suurimmillaan 2,5 miljoonaa euroa. Poikkeustapauksissa rahoitus voi olla kuitenkin jopa 3,5 miljoonaa.

Urallaan pitkälle edistyneille tarkoitettuun hakuun osallistui tällä kertaa 997 tutkijaa, joista rahoitusta myönnettiin 105:lle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat