Suomalaisten usko arvokisamitaleihin katkolla – menestyminen samantekevää

Suomalaisurheilijoilta odotetaan Lontoon-tuliaisina yhdestä kahteen mitalia, selviää MTV3 Uutisten teettämästä kyselystä.

Mitaliodotus on maltillinen, sillä olympiakomiteankin odotukset ovat korkeammalla. Olympiakomitean odotuksissa on kolme mitalia ja kuusi pistesijaa.

– Hyvä, että odotukset ovat maltillisia. Silloin voidaan positiivisesti yllättyä ja kokea hienoja hetkiä, toteaa olympiakomitean valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola.

Mikkonen tähtää finaaliin

Olympiajoukkueeseen kuuluva meloja Jenni Mikkonen puolestaan arvioi mitalitoiveet realistisiksi, joskin hyvien suoritusten kautta suomalaisten tavoitteet voivat jopa ylittyä.

– Mutta se täytyy sanoa, että olympiakomitean tavoite kuudesta pistesijasta on aika kova. Olympialaisissa eri urheilulajeissa potentiaalisia pistesijoille yltäjiä on kuitenkin valtavasti, toteaa Mikkonen.

Mikkonen itse osallistuu Lontoon olympialaisissa 200 metrin melontaan, ja hänen tavoitteensa on paitsi ehjä suoritus, myös finaalipaikka.

– Omalla matkallani on hirveästi potentiaalisia mitalisteja. Niinpä lähden siitä, että haluan meloa finaaliin ja tehdä siellä sitä parasta suoritusta.

Menestys samantekevää

MTV3 Uutisten kyselyssä suomalaisurheilijoilta odotetaan menestystä ennen kaikkea keihäänheitossa, mutta myös purjehduksessa, ammunnassa ja esimerkiksi melonnassa.

Samaan aikaan suomalaisilta kysyttiin myös sitä, kuinka tärkeää menestys kesäolympialaisissa on. Enemmistön mukaan se on samantekevää.

Olympiakomitean valmennusjohtajaa tulos yllättää.

– Vastaavassa kyselyssä, jonka olemme vuosittain toteuttaneet suuremmalla otannalla, suomalaisurheilijoiden menestys on taas katsottu äärimmäisen tärkeäksi, sanoo Niemi-Nikkola.

Samaan aikaan kun kysely tehtiin, käynnissä oli Helsingissä järjestetyt yleisurheilun EM-kisat. Niissä suomalaisten mitalisaldo jäi ohueksi – vain yhteen keihäsmiesten pronssimitaliin.

– Luulen, että kyselyn tulos johtuu siitä, että suomalaisurheilijoiden menestyksen profiili ei viime vuosina ole ollut kovin hyvä. Meidän pitää saada tämä suunta kääntymään ja parhaille urheilijoillemme edellytykset menestyä, jatkaa Niemi-Nikkola.

Kyselyyn vastasi hieman alle 1 800 henkilöä ja se toteutettiin 28.6. – 5.7. välisenä aikana. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista.

Tutkimus toteutettiin verkkopaneelissa. Virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teki MTV3:n toimeksiannosta Think If Laboratories Oy.

Lue myös:

    Uusimmat