Suomalaisten tietokoneohjelmistojen vienti hyvässä kasvussa

Vuonna 1996 viennin arvo oli 300 miljoonaa ja tälle vuodelle povataan 900 miljoonan markan vientiä. Vienti koostuu tietokoneissa käytettävien ohjelmapakettien suunnittelusta ja valmistuksesta.

Ohjelmistotoimintaa harjoittavien yritysten liikevaihto oli viime vuonna runsaat neljä miljardia. Tänä vuonna sen arvioidaan nousevan 5,4 miljardiin. Alan yritykset työllistivät viime vuonna runsaat 6000 ihmistä. Tänä vuonna määrä noussee 7300:aan. Tiedot ovat kyselytutkimuksesta, joka lähetettiin noin 420:lle, itsenäisiä ohjelmistotuotteita valmistaviin yrityksiin.

Ohjelmistoviennin neuvottelukunnan puheenjohtajan Artturi Tarjanteen mukaan Suomella on hyvät mahdollisuudet kehittyä varteenotettavaksi tietokoneohjelmistojen tuottajamaaksi, mutta tällä haavaa mahdollisuuksia valuu hukkaan. Vientimarkkinoinnissa, liikkeenjohtamisessa sekä rahoituspohjassa on korjaamisen varaa. Tarjanteen mukaan hyvän esimerkin ohjelmistomarkkinoiden koosta ja nopeasta kasvusta tarjoaa Yhdysvallat. Siellä ohjelmistoteollisuus on kasvanut 1990-1996 yli 12 prosenttia vuosittain eli noin 2,5 kertaa muuta taloutta nopeammin.

USA:ssa ohjelmistojen ja niihin liittyvien palvelujen kokonaismarkkinat ovat jo yli 500 miljardia markkaa. Ohjelmistoteollisuus on USA:n kolmanneksi suurin tuotannonala autoteollisuuden ja elektroniikkateollisuuden jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat