Suomalaisten siittiöntuotanto vähentynyt

Tutkijat ovat huolestuneita havainnosta, jonka mukaan alle 20-vuotiaiden siittiöntuotanto on vähentynyt äkisti. Aiemmissa tutkimuksissa Suomi on rankattu spermanlaadun huippumaaksi.

Suomalaisen spermatutkimuksen mukaan nuorten miesten sperman laatu on huonontunut äkillisesti.

Alle 20-vuotiaiden miesten siittiötuotanto on 30-45 prosenttia vähäisempää kuin kymmenen vuotta vanhempien hedelmällisten miesten.

Suomalaisten miesten siemenneste on tähän saakka ollut huippulaatuista kansainvälisissä vertailuissa. Siksi suomalaisnuorista tehty havainto on varmistuessaan merkittävä koko maailman mittakaavassa.

Aamulehden mukaan eri tutkimusraporteissa on jo hyvän aikaa viitattu siihen, että siemennesteen siittiömäärät ovat huononemassa monissa maissa. Tämä on merkki vakavasta ongelmasta ihmisen elinympäristössä tai -tavoissa.

Täysi varmuus siittiöiden tuotannon vähenemisestä saadaan kuitenkin vasta kolmen vuoden kuluttua seurantatutkimuksessa.

- Siihen saakka tämä on pelonsekaista odottelua, toteaa Aamulehden haastattelema lisääntymisbiologian dosentti Matti Vierula Turun yliopistosta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat