Suomalaisten mielestä sairaanhoitajat ja perushoitajat tarvitsisivat tuntuvan palkankorotuksen

Reilusti yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että sairaanhoitajat ja perushoitajat tarvitsisivat palkankorotuksen. Haastateltujen mielestä lääkärien palkankorotuksen jälkeen sairaanhoitajat ja perushoitajat tarvitsisivat tuntuvan palkankorotuksen. Peräti 61 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä. Reilu viidesosa arvioi, että poliisit olisivat palkankorotuksen tarpeessa ja vajaa viidennes antaisi palkankorotuksen myös lastentarhanopettajille. Tämä selviää MTV:n uutistoimituksen teettämästä haastattelututkimuksesta.

Asuinpaikan mukaan tarkasteltuna sairaanhoitajien palkankorotuksilla oli eniten kannatusta Pohjois-Suomessa ja vähiten Uudellamaalla. Poliisille lisäpalkkaa haluavia puolestaan löytyi eniten Uudeltamaalta ja vähiten muualta Etelä-Suomesta.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna selviää, että sairaanhoitajille lisäpalkkaa antaisi innokkaimmin iäkkäin väestönosa. Nuorimmat haastateltavat kohdistaisivat korotuksen mieluummin poliiseille. Vähiten poliisien palkankorotuksen kannattajia oli keski-ikäisten ryhmässä.

Puoluekannan mukaan tarkasteltuna ääripäitä edustavat vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat. Neljä viidestä vasemmistoliiton kannattajasta antaisi palkankorotuksen hoitohenkilökunnalle. Vihreistä tätä mieltä oli joka toinen. Poliiseille antaisi palkankorotuksen vain kolme prosenttia vasemmistoliiton kannattajista, mutta vihreistä joka neljäs.

Tutkimuksessa oli mukana yli tuhat haastateltavaa. Kyselyn toteutti Research International ja se tehtiin puhelinhaastatteluna elokuun viimeisellä viikolla. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat