Suomalaisten mielestä puiden poltto ei tapa - tutkimuksen mukaan tappaa

Suomalaisilla on tutkimustiedosta poikkeavia näkemyksiä siitä, millaisia terveysriskejä eri ympäristötekijät aiheuttavat.

Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä kyselystä.

Tutkimusten mukaan ilman pienhiukkaset ovat merkittävin haitallinen ympäristötekijä, ja ne aiheuttavat arviolta 1800 ennenaikaista kuolemaa Suomessa vuosittain. Silti kaksi kolmasosaa kyselyn vastaajista katsoi, ettei puunpolton savusta aiheudu juurikaan riskiä ihmisten terveydelle. Pienhiukkasista suuri osa syntyy kuitenkin puunpoltossa.

Sen sijaan suomalaiset ovat huolissaan elintarvikkeiden lisäaineista, UV-säteilystä sekä passiivisesta tupakoinnista.

THL:n kyselyyn vastasi 1112 iältään 25-74-vuotiasta suomalaista vuonna 2011. Raportti kyselyn tuloksista julkaistiin kuitenkin vasta hiljattain.

 

Lue myös:

    Uusimmat