Suomalaisten luottovaikeudet kasvussa

Luottokortteja perutaan Suomessa yhä enemmän. Esimerkiksi tänä vuonna on jouduttu perumaan jo tuhansia kortteja enemmän kuin viime vuonna. Myös luottotappiot ovat lisääntyneet.

Kansainvälisesti verrattuna luvut jäävät kuitenkin pieniksi, koska Suomessa luottokorttien käyttö on vielä maltillista. Varsinaisesta luottokorttikriisistä ei voidakaan vielä puhua, vaikka luottokorttien holtittoman käytön odotetaan leviävän Yhdysvalloista myös Eurooppaan.

- Varsin todennäköistä on. että meillä tulee luottojen hoitovaikeudet vielä kasvamaan. Korostan kuitenkin, että meillä se tulee jäämään alle prosenttiin näistä kaikista veloista, mitä meillä on, vakuuttaa Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen.

Pankeissa ei kuitenkaan uskota, että Suomessa luottotappiot kohoavat yhtä korkealle muualla Euroopassa.Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi Länsi-Euroopan luottokorttitappioiden olevan seitsemän prosentin luokkaa, joka tarkoittaa noin 120 miljardia euroa.

- Kyllä tuo seitsemän prosenttia luottotappioiden kannalta kuulostaa valtavalta. Jotenkin on kyllä vaikeaa kuvitella tuollaista tapahtuvan Suomessa edes pahimmissa unissakaan, sanoo OP-Kotipankin toimitusjohtaja Kai Patovirta.

Suomessa on yli kolme miljoonaa erilaista luottokorttia, joilla on keskimäärin 2000 euron luotto. Yhdysvalloissa kotitalouksilla on keskimäärin 20 000 dollarin luotto.

Katso Sari Korpelan juttu (Kymmenen uutiset 2.8.2009)

Lue myös:

    Uusimmat