Mainos

Suomalaisten luottamus talouteen vahvistunut hieman

Suomalaisten odotukset maan talouden kehityksestä sekä työttömyydestä ovat muuttuneet viime aikoina myönteisemmiksi edelliseen neljännekseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Kuluttajat pitävät nyt talouden näkymiä hieman valoisampina kuin viime vuoden lopulla. Tilastokeskuksen luottamusindikaattori näytti tammi-maaliskuun jaksolta lukua 15,2, mikä on 3,5 pistettä enemmän kuin loka-joulukuussa. Luku on myös pari pistettä pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella.

- Erityisesti odotukset kuluttajien omasta talouskehityksestä olivat paremmat kuin koskaan. Lisäksi säästämismahdollisuudet olivat edelleen huippulukemissa ja odotukset maan talouden kehityksestä sekä työttömyydestä olivat muuttuneet myönteisemmiksi edelliseen neljännekseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Alueista myönteisimmät näkymät olivat ehkä hieman yllättäen Kainuussa, jossa indikaattorin pisteluku oli 18,7. Seuraavina olivat Uusimaa ja Etelä-Karjala. Kielteisimmin talousnäkymiä arvioitiin Pohjois-Karjalassa ja Lapissa. Indikaattoria varten haastateltiin lähes 5000:ta ihmistä. Pisteluku saadaan vähentämällä painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus.

Kuluttajien arviot kestotavaroiden ostamisen edullisuudesta olivat myös positiivisia. Kotiin liittyvien hankinta-aikeiden kärjessä oli kodin sisustaminen, johon joka toinen talous aikoi sijoittaa rahaa. Neljä kymmenestä aikoi hankkia kotiin viihde-elektroniikkaa. Eniten ostoaikeita oli toimihenkilöillä ja opiskelijoilla, vähiten eläkeläisillä.

Alueista taas kodin sisustukseen aiottiin yleisimmin sijoittaa Keski-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, elektroniikkaan Uudellamaalla. Asunnon korjausta suunniteltiin yleisimmin Kymenlaaksossa. Lapissa kaikkia näitä hankintoja suunniteltiin koko maan keskiarvoa vähemmän.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.