Suomalaisten kolmoissurma järkyttää paikallisia: "Ihmiset ovat hyvin peloissaan"

Kolmen suomalaisen surma herättää levottomuutta ja pelkoa paikallisten asukkaiden keskuudessa Koillis-Brasiliassa sijaitsevassa Pitimbussa.

Paraíban osavaltion rannikolla sijaitseva Pitimbu on rauhallista ja hiljaista aluetta, jossa suuret poliisioperaatiot eivät ole tavallisia.

– Pitimbussa poliisi joutuu selvittelemään tavallisia järjestyshäiriöitä, humalaisten tempauksia, polkupyörävarkauksia - yksinkertaisia juttuja, kertoo MTV3 Uutisille osavaltiossa toimivan tv-yhtiön uutis- ja ajankohtaistuotannon päällikkö Maria Araújo.

– Siellä ei juurikaan tapahdu henkirikoksia, saati sitten tämän kaltaisia. Joten ihmiset ovat hyvin peloissaan, hän sanoo.

Araújo myös kumoaa väitteet siitä, että Paraíban osavaltio olisi yksi Brasilian väkivaltaisimmista alueista.

– Päinvastoin. Paraíballa on hyvä maine. Se on rauhallinen kolkka, jossa väkivaltaa on vähän.

Tosin kuluvan vuoden aikana henkirikosten määrä koko osavaltion alueella on ollut kasvussa.

– Sen huomaa toimittajana: yhä useammin joudumme raportoimaan rikoksia. Syytä siihen en osaa arvioida, mutta selvää on että poliisivoimia tulisi vahvistaa, Cabo Branco -tv-yhtiössä työskentelevä Araújo sanoo..

Suomalaisten kolmoissurman tutkimukset on Araújon mielipiteen mukaan hoidettu tähän asti hyvin, nopeasti ja tehokkaasti.

– Minusta tuntuu, että tutkinta on edennyt ehkä tavallista nopeammin koska uhrit ovat ulkomaalaisia. Toki poliisilla on aina oma aikataulunsa - joudutaan odottamaan muun muassa ruumiinavauksen ja rikosteknisen tutkinnan tuloksia.

(MTV3 )

Lue myös:

    Uusimmat