Suomalaisten EU-myönteisyys kasvanut

Suomalaisten EU-myönteisyys on kasvanut, kertoo tuore EVA:n kysely. Sen sijaan kanta sotilaalliseen liittoutumiseen on edelleen kielteinen.

Suomalaiset suhtautuvat EU:hun tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan aiempaa myönteisemmin. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n kysely kertoo myös, että halu erota unionista on vähäisempää kuin koskaan jäsenyyden aikana.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten kanta Nato-jäsenyyteen ja yleensäkin sotilaalliseen liittoutumiseen on kielteinen. Syinä ovat epäilyt Suomen vähäisestä sananvallasta Natossa ja arvio jäsenyyden kielteisestä vaikutuksesta ulkoiseen turvallisuuteen.

Huolestumista aiheuttaa EVA:n kyselyn mukaan myös globaali kansainvälistyminen. Sen pelätään vievän työpaikkoja halvan tuotannon maihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat