Suomalaisten energiatietous puutteellista

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten tietous energian säästämisestä on puutteellista.

Kuudessa Euroopan maassa tehdyn tutkimuksen mukaan kuluttajat tekevät melko sattumanvaraisesti tietoisia päätöksiä ja toimia energian säästämiseksi. Myös tiedot energia-asioista ovat varsin puutteellisia. Kysyttäessä tehokkaasta energiansäästöstä suomalaisista vain viisi prosenttia osasi mainita energiansäästölamput. Kuitenkin yli puolet suomalaisista käyttää näitä lamppuja.

Tutkimustuloksena selvisi, että suomalaiset kaipaavat perusteltua, käytännön tietoa ja henkilökohtaista neuvontaa. Myös siitä, mitä energiansäästö merkitsee omalle taloudelle ja ympäristölle, kaivataan selkeitä laskelmia.

Kansainväliseen tutkimukseen osallistui Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Iso-Britannia.
Tutkimuksen on järjestänyt Kansainvälinen energialiitto IEA ja Suomesta mukana oli Motiva.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat