Suomalaisten aseapu Viroon uusiksi

Suomalaisten Viroon kaavailema 40 miljoonan markan suuruinen aselahjoitus on joutumassa uuteen käsittelyyn. Syynä tähän on Viron puolustusvoimain saama lahjoitus Yhdysvalloilta.

Yhdysvallat on ilmoittanut lahjoittavansa Viron armeijalle yli 40000 nykyaikaista automaattiasetta. Näiden aseiden arvioidaan kattavan Viron reservien koko tarpeen.

Suomi oli alun perin suunnitellut lahjoitusta, johon olisi kuulunut 13000 jalkaväen asetta ja patruunoita. Lausuntokierroksella oleva lahjoitus olisi käsittänyt toisen maailmansodan aikaisia aseita. Kyseessä olivat samat aseet, jotka pari vuotta sitten herättivät Suomessa hälyn, kun niitä alettiin myydä keräilijöille.

Aselahjoituksesta keskusteltiin virolaisosapuolen kanssa noin vuosi sitten, jolloin sovittiin myös koulutuskäyttöön tarkoitettujen 105 millin tykkien lahjoituksesta. Näihin tykkeihin kuuluvat ampumatarvikkeet suomalaiset joka tapauksessa lahjoittavat Virolle kriisiajan varalle. Avoinna on vielä noin 20000 ilmatorjuntakanuunan ammuksen lahjoitus. Niiden arvo on noin 20 miljoonaa markkaa.

Lue myös:

    Uusimmat