Suomalaistaiteilija keskellä Syyrian sotaa: Ulkona ei uskalla liikkua

Espanjassa asuva ja Kuvataideakatemiasta valmistunut Riiko Sakkinen avasi reilu viikko sitten taidenäyttelynsä sodan keskellä Syyrian Damaskoksessa. Syy paikkakunnan valintaan oli siellä vallitseva poliittinen tilanne.

– Haluan antaa tukeni kaaosmaiseen tilanteeseen. En itse halua nähdä Syyriaa, jossa naiset pakoitetaan burkaan, tai jossa kielletään kurkun ja banaanin syönti. Päivä lähtemiseni jälkeen Syyrian presidentti Bashar al-Assad myönsi, että maa on nyt sisällissodassa. Tilanne oli muuttunut tosi paljon viime syyskuusta, jolloin olin siellä edellisen kerran. Silloin konfliktit eivät tavoittaneet suurinta osaa ihmisistä. Nyt tilanne on muuttunut ja ihmiset ovat todella peloissaan. He elävät oikeasti sotatilannetta, Sakkinen kertoo.

Ihmiset, jotka eivät asu kaupungin keskustassa, joutuvat lähtemään viimeistään kymmeneltä koteihinsa, koska kapinalliset ottavat kadut haltuunsa hiukan ennen puoltayötä. Samaan aikaan alkaa myös ammuskelu. He yrittävät löytää hallituksen kannattajia, joita siepataan tai tapetaan.

– Toki yleinen tilanne Syyriassa vaikuttaa siihen, etteivät ihmiset eivät uskalla enää liikkua. Moni myös kyseenalaistaa sitä, että onko järkevää tehdä tässä tilanteessa kulttuuria. Onneksi yhteistyökumppanini kokevat, että juuri kriisiaikana kulttuuri on ensiarvosen tärkeää. Juuri kulttuuri ja taidehan on sitä, mikä pitää meidät ihmiset ihmisinä, Sakkinen jatkaa.

Se, miten pitkään East West Banana Split -näyttely on Damaskoksessa katsottavissa, on vielä epäselvää.

– Vaikea sanoa, mitä tässä vaiheessa tapahtuu. Kai tässä pitää valmistua kaikkein pahimpaan ja olenkin tarjonnut majapaikkaa kodistani, jos ystäväni joutuvat sieltä lähtemään. Tietenkin he halusivat olla Syyriassa, mutta mahdoton sanoa mitä siellä nyt tapahtuu.

Riiko Sakkisen vierailu herätti myös paikallismedian kiinnostuksen.

– Minua haastateltiin useeseen otteeseen paikallismediassa. Vaikka yritin elää siellä normaalielämää, sota muistutti olemassaolostaan. Esimerkiksi yksi tv-kanava, joka haastatteli minua, joutui pommituksen kohteeksi kaksi päivää haastattelun jälkeen ja moni journalisteista kuoli. Todennäköisesti myös se toimittaja, joka haastatteli minua, Sakkinen uskoo.

Lue myös:

    Uusimmat